Miksi olen näin laiska? Tulin tähän koneelle tehdäkseni uskonnon esseen, jonka dead-line on huomenna, loppuun, mutta mitä teen? Päivitän blogiani. Toki sitä on hyvä tehdä joskus - mikäli joku edes lukee tätä, mutta... On pakko tunnustaa, että olen tyhmä, laiska ja saamaton. Viikon päästä on ruotsin yo-kuuntelu ja en ole lainkaan kerrannut sanoja. No, menköön omalla painollaan.

Kirjoitukset lähestyvät hyvin, hyvin uhkaavasti, ja lukemiseni on ollut hyvin, hyvin huonoa. Etenkin lyhyt matikka pelottaa, sillä en ole laskenut juuri ollenkaan. En muutenkaan ole siinä kovin hyvä; vaikka kursseista onkin tullut kiitettäviä, ovat opettajat nostaneet lähes joka ikisen numeron ylöspäin. Oikeasti en ole ikinä saanut lukiossa matematiikan, siis lyhyen, kokeesta kiitettävää numeroa. Olen tyhmä, että edes menen kirjottamaan sen! Kirjoitan sen kuitenkin ylimääräisenä, joten huonosti mennyt, ylimääräinen lyhyt matematiikkaa ei luultavasti kiinnosta kuin sukulaisia. Saisinko jostain matikkapään?

Matematiikkaa osaava poikaystävä ei ole ollut lainkaan avuksi, päinvastoin. Hän ei ymmärrä, miksi minä en ymmärrä kaikista yksinkertaisimpia laskuja, enkä minä ymmärrä, miksi hän ei ymmärrä, eikä hän ymmärrä, miksi minä en ymmärrä, ettei hän ymmärrä. (Tuon olisi ehkä voinut kirjoittaa laittamalla sanan ymmärrä potenssiin seitsemän) Joissakin laskuissa hänestä on ollut apua, mutta yleisesti ottaen yhteistyömme ei toimi. En myöskään ymmärrä, jos isä, matematiikanopettajasta puhumattakaan, yrittää neuvoa minua. En ymmärrä valitettavasti itsekään - enkä ymmärrä varsinkaan sitä, miksi olen menossa kirjoittamaan matematiikkaa. Tavallaan pidän siitä, mutta se on kuitenkin minulle liian vaikeaa. Minulla ei ole lainkaan luontaisia kykyjä.

Kärsin taas naistenvaivoista, joten en edes voisi lukea. Se on hyvä tekosyy. Muistan kuulleeni, että stressi vaikuttaisi kuukautiskiertoon. En tiedä, onko se totta, mutta nyt kun stressaan kirjoituksista, kuukautisetkin alkoivat viikon etuajassa. Sama juttu oli viime talvena, kun jännitin vanhojen tansseja ja inssiä. Voi olla, että kyseessä on vain sattuma.

Viikonloppu oli ihan mukava. S kutsui minut kylään. Siellä oli myös pari muuta tyttöä, joita en tuntenut, mutta ylitin itseni ja sain puhuttua heidän kanssaan. Oikeastaan oli kiva ilta. Keskustelimme myös kaikkea vakavaa; minun pn pakko myöntää, että menin vaikeaksi, kun puhe kääntyi uskontoon. Mietin, voisinko kertoa, että olen ollut uskossa, mutta en tehnyt sitä. Oikeastaan edes S ei tiedä asiasta, sillä tutustuimme silloin, kun minulla oli menossa pahin kriisivaihe uskon suhteen. Välillä tekisi mieli kertoa asiasta, mutta toistaiseksi koen sen vielä suhteellisen henkilökohtaisena asiana.

Nyt ahkeroimaan... toivottavasti.